Nyt sitä on kerrankin tyytyväinen siitä, että minulla ja inssillä on täysin erilaiset vuorokausirytmit. Minä jaksan valvoa aamupäivät ja hän aamuyöt. Elävänä ruumiina vaeltamiseen alkaa pikkuhiljaa tottua, mutta aamukolmelta on huumori vähissä, kun pikku trollipeikko on päättänyt, että hänen seurustelu- ja valvomisaikansa on juuri silloin. Ja päivällä kaveri nukahtaa ruokansa ääreen ja nukkuu neljän tunnin pätkiä kuin tukki. Isänsä vuorokausirytmi selkeästi. Hermot kilahtavat tyypiltä myös samalla aikajänteellä eli noin sekunnin sadasosassa, jos ei asiat tapahdu juuri silloin ja juuri niin kuin hän haluaa.

Nyt alkaa, aamuöitä lukuunottamatta, elämä tuntua taas omalta. Kävelylenkit ja pikku kauppareissut saavat ihmisen kummasti tuntemaan itsensä ihmiseksi eikä vaeltavaksi haamuksi. Auttoi myös, kun uskalsin avata verhot keittiöstä silläkin uhalla, että kuljen tissi pihalla kadun kulkijoiden nähtävillä monta kertaa päivässä. Joku päivä varmaan menen kauppaankin hinkit paidan välistä roikkuen.

Mahtavaa, mutta petollista on se, että voi syödä mitä moskaa vain ja paino sen kuin laskee. Tosin se moska ei yhtäkkiä maistukaan enää niin hyvältä.