Olemme eläneet jännittäviä hetkiä, ystäväiseni. Tämä on riskialtis puheenaihe, mutta koska en elättele turhia kuvitelmia lukijakuntani laajuudesta ja tilastollinen todennäköisyys kenenkään livenä tuntemani henkilön pompsahtamisesta tänne on pieni, käytän nyt hetken siihen, mistä tässä blogissa on kyse: naisen vuodatukseen. Varoitan siis, miessukukunta joka ei pysty ostamaan libressejä K-marketista, lopettakaa lukeminen tähän.

Koko lyhyen, kiihkeän nuoruuteni olen ollut sitä mieltä, että minua ei ole luotu lisääntymään. Vieraiden ihmisten lapset ovat aiheuttaneet minussa ärsyyntymistä ennen kuin ihastuksen huokauksia ja vauvakuume on sanana ollut huvittava hellanlettastyyppien villitys, kun pitää olla kultainen noutaja, punainen farmari ja emmaljungan lastenrattaat.

Sitten eräs kaunis päivä se tapahtuu: paljon puhuttu biologinen kello alkaa tikittää. Tai ei tikittää, vaan piristä, niin, että torkkukytkin herättää ajatukseen kymmenen minuutin välein, olin sitten töissä, ruokakaupassa tai aurinkotuolissa verisen murhadekkarin parissa.

Tämä touhu käy mielenterveyden päälle. Ensin lasketaan otollisia päiviä, kuvitellaan ovulaatio-oireita ja raastetaan mies teuraalle kuin viaton lammas (ei silti, että se valittaisi). Viikoksi asian melkein unohtaa, sitten sitä alkaa kuvitella raskausoireita. Närästää, finnejä pukkaa, oksettaa, väsyttää, kahvi ei maistu, mahassa juilii, itkettää, naurattaa, aamuiset migreenikohtaukset ovat suoraan helvetistä. Kuukautisetkin pääparka saa myöhästymään viikolla. Kun olet jo varma, että 50 euron edestä 99% varmoja raskaustestejä todellakin voi olla väärässä, kaikkien aikojen hunniattilamenkat syöksyvät kimppuusi. Verta, suolenpätkiä ja buranaa sekoittuu musertavaan tyhjyyden tunteeseen ja pettymykseen: Ei tässä ollakaan tarunhohtoinen uuden elämän kantaja, vaan luulosairas, laiska akka.

Sitten kuvittele kokevasi tämä kaikki joka kuukausi seuraavan vuoden ajan. Tai paratkoon, vaikka viiden vuoden ajan.

Olen ratkaissut ongelman niin kuin melkein kaikki muutkin ongelmani: esimerkiksi viimeisen kahden kuukauden aikana olen ostanut neljät kengät, käsilaukun, kuusi paitaa, kolmet housut, alusvaatteita, astioita, huiveja, hiusmuotoilutuotteita, kirjoja jne. Niin, ja miehen kanssa on hankittu uusi sänky, 30m2 laminaattia, 15 litraa maalia, auto ja luoja ties mitä. Huomenna on tiedossa uusi retki kenkäkauppaan, koska siellä on alennusmyynti. Kyllähän sitä itsekin tietää kulkevansa tuhon tietä, mutta niin kauan kuin en ostele luotolla eikä pankkikorttiani leikata kahtia, aion ottaa tämän hyväksyttävänä terapiana. Parempi purkaa paha olo kauppoihin kuin mieheen tai koiraan.