Olemme eläneet jännittäviä hetkiä, ystäväiseni. Tämä on riskialtis
puheenaihe, mutta koska en elättele turhia kuvitelmia lukijakuntani
laajuudesta ja tilastollinen todennäköisyys kenenkään livenä tuntemani
henkilön pompsahtamisesta tänne on pieni, käytän nyt hetken siihen,
mistä tässä blogissa on kyse: naisen vuodatukseen. Varoitan siis,
miessukukunta joka ei pysty ostamaan libressejä K-marketista,
lopettakaa lukeminen tähän.
Koko lyhyen, kiihkeän nuoruuteni olen ollut sitä mieltä, että minua ei
ole luotu lisääntymään. Vieraiden ihmisten lapset ovat aiheuttaneet
minussa ärsyyntymistä ennen kuin ihastuksen huokauksia ja vauvakuume on
sanana ollut huvittava hellanlettastyyppien villitys, kun pitää olla
kultainen noutaja, punainen farmari ja emmaljungan lastenrattaat.
Sitten eräs kaunis päivä se tapahtuu: paljon puhuttu biologinen kello
alkaa tikittää. Tai ei tikittää, vaan piristä, niin, että torkkukytkin
herättää ajatukseen kymmenen minuutin välein, olin sitten töissä,
ruokakaupassa tai aurinkotuolissa verisen murhadekkarin parissa.
Tämä touhu käy mielenterveyden päälle. Ensin lasketaan otollisia
päiviä, kuvitellaan ovulaatio-oireita ja raastetaan mies teuraalle kuin
viaton lammas (ei silti, että se valittaisi). Viikoksi asian melkein
unohtaa, sitten sitä alkaa kuvitella raskausoireita. Närästää, finnejä
pukkaa, oksettaa, väsyttää, kahvi ei maistu, mahassa juilii, itkettää,
naurattaa, aamuiset migreenikohtaukset ovat suoraan helvetistä.
Kuukautisetkin pääparka saa myöhästymään viikolla. Kun olet jo varma,
että 50 euron edestä 99% varmoja raskaustestejä todellakin voi olla
väärässä, kaikkien aikojen hunniattilamenkat syöksyvät kimppuusi.
Verta, suolenpätkiä ja buranaa sekoittuu musertavaan tyhjyyden
tunteeseen ja pettymykseen: Ei tässä ollakaan tarunhohtoinen uuden
elämän kantaja, vaan luulosairas, laiska akka.
Sitten kuvittele kokevasi tämä kaikki joka kuukausi seuraavan vuoden ajan. Tai paratkoon, vaikka viiden vuoden ajan.
Olen ratkaissut ongelman niin kuin melkein kaikki muutkin ongelmani:
esimerkiksi viimeisen kahden kuukauden aikana olen ostanut neljät
kengät, käsilaukun, kuusi paitaa, kolmet housut, alusvaatteita,
astioita, huiveja, hiusmuotoilutuotteita, kirjoja jne. Niin, ja miehen
kanssa on hankittu uusi sänky, 30m2 laminaattia, 15 litraa maalia, auto
ja luoja ties mitä. Huomenna on tiedossa uusi retki kenkäkauppaan,
koska siellä on alennusmyynti. Kyllähän sitä itsekin tietää kulkevansa
tuhon tietä, mutta niin kauan kuin en ostele luotolla eikä
pankkikorttiani leikata kahtia, aion ottaa tämän hyväksyttävänä
terapiana. Parempi purkaa paha olo kauppoihin kuin mieheen tai koiraan.
tiistai, 26. heinäkuu 2005
Kommentit