Ei perhana tätä odottelua enää jaksa. Olisi jo ihan kiva, jos kylkiluiden välissä ei olisi ihan tauotta jalkoja kaivelemassa ja yöllä voisi nukkua ilman, että käy vähän väliä vessassa tai kuivaamassa hikistä tukkaa pyyheliinalla. Omat varpaat olisi kiva tavata pitkästä aikaa ja pukeutua johonkin muuhun, kuin ruskeaan, mustaan tai valkoiseen äitiyspaitaan. Mahahapot saisivat pysyä siellä minne ne kuuluvat: mahassa.

Autotallin siivous ei auta, eikä auton putsaus. Ei myöskään suursiivous. Kävelylenkki koiran kera kahdesti päivässä aiheuttaa vain tuskaisan vessahädän. Saunoa ei voi, kun ei ole kiuasta ja se kolmas ässä, ei jukoliste. Hiki valuu noroina päästä jo palapeliä tehdessä.

Sairaalakassissa on geisha-levy, jota himoitsen päivin, öin. Syöminen alkaa muutenkin olla ajatuksissa koko ajan, ainoa tekeminen mihin ei ole jo totaalisen kyllästynyt. Toisaalta, kun katsoo pötsin kokoa, sen voileivän jättää kumminkin äkkiä tekemättä. 150-senttisellä varrellani en jaksaisi rutistaa kouluikäisen kokoista penskaa pihalle värkistäni.

Viisaat sanovat, että kyllä se vauva sieltä ulos tulee, kun se on valmis. En vain tiennyt, että se tarkoitti ylioppilaaksi valmistumista.