Tänään havahduin kesän vääjäämättömään pakenemiseen, kun hypistelin
sandaaliparia kenkäkaupassa ja kaverini tokaisi: "en mä enää jaksa
katsoo noita sandaaleita, mä odotan jo syksyä". Herrajumala, kuka VOI
odottaa syksyä? Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka tarrautuvat kesään
kynsin hampain ja roikkuvat jään reunalla kynnet pintaa raapien. Elämä
on elämää, kun voi pitää päivät ulko-ovea auki ja olla pihalla ilman
metrin paksuisia toppauksia.
Toisaalta, talvella voi sulloa ylimääräiset lihansa moninkertaisiin
neule-kauluspaitayhdistelmiin eikä tarvitse miettiä, miten piilottaa
allinsa ja polvitaiveselluliittinsa. Säärikarvojakaan ei tarvitse ajaa
tunnin välein. Mutta ei voi lukea hömppäkirjallisuutta aurinkotuolissa
eikä siemailla saunasiideriä auringonlaskussa. Eikä voi ravintolaillan
jälkeen kävellä tuntikaupalla tyhjässä kaupungissa paleltumatta
puolikuoliaaksi.
Tiesittekö muuten, ettei ihminen voi olla puolikuolias? Anoppini oli
lääkäriltä kuullut, että ihminen on joko kokonaan hengissä tai täysin
vainaa. Se lääkäri ei ole kyllä nähnyt minua aamulla 6.30 ennen
ensimmäistä kahvikupillista. Saattaisi kaverin mieli muuttua
äkillisesti.
maanantai, 1. elokuu 2005
Kommentit