Huomenna se koittaa. Ensimmäinen arkipäivä työttömänä. Hyppy
ravintoketjun alimmaksi lenkiksi tuntuu joka kerta vaikeammalta.
Kaaoksesta ei-mihinkään. Jättimäisestä ystäväpiiristä työpäivien
mittaiseen yksinäisyyteen. Vaikka lupaat mennä käymään ja pitää
yhteyttä, tiedät olevasi jo huomenna vieras työpaikallasi.
Huomenna pitää mennä työvoimatoimistoon nöyristelemään, kuuntelemaan
alkoholistiäitien tilitystä kaltoinkohdelluksi tulemisesta. Pitää mennä
kiltisti infotilaisuuteen ja merkitä taulukkoon, missä on ollut
päivittäin. Yksityiselämän kiire ei enää kelpaa syyksi mihinkään. Olet
työtön, sinulla on aina aikaa. Yhtäkkiä oma sanasi ei enää käy
totuudesta missään. Kaikesta pitää pyytää jonkun toisen allekirjoittama
todistus. Sitten silmät räpsyen, nöyränä odotat, josko tämä jo
riittäisi.
Puolituttujen Ootkohakenutmihinkään -kyselyt eivät
riitä. Mukavana pikku bonuksena tulevat myös
Nythänteilläonaikaatehdävauvoja -vihjailut. Vaikka nykyään ihmiset
uskottelevat itselleen olevansa suvaitsevaisia ja pitävänsä luontevana
vaikka minkälaisia elämäntapoja, kolmekymppinen lapseton ja/tai työtön
nainen on vääryys, joka on välittömästi korjattava. Ja ainoa keino
korjata se on kysellä näistä epäkohdista lakkaamatta, ettei tämä vain
hetkeksikään pääse unohtamaan, mikä elämässä on päin helvettiä.
sunnuntai, 2. lokakuu 2005
Kommentit