Perjantai-iltana ihmisen pitäisi olla pulppuavaa keveyttä täynnänsä, mutta tukevat päiväunet ajavat minut ihmismielen syvimmällä mossahteleviin pohjamutiin. Näkisittepä minut nyt. Ette nukkuisi öitänne kahteen viikkoon.

Mietin tässä, että olen aina ollut ihan hiukan huonompi kuin muut. Jollain tavalla nukkavieru versio muotitietoisista ja hyvännäköisistä/sporttisista ja menevistä kavereistani. Väitän, että minulla on silmää muodille ja vaikkapa sisustukselle, mutta vaikka kuinka ostan merkkikuteita ja käyn kalliilla kampaajalla, aikaansaamani lopputulos on jonkinlainen kakkosversio siitä, mitä joku toinen tekisi samalla materiaalilla.  Sama juttu esimerkiksi pelien ja liikuntaharrastusten kanssa: olen aina keilatessa viimeinen ja lentopallo on niin nöyrryyttävä kokemus, että nykyään kieltäydyn osallistumasta koko huvitukseen. Ainoa laji, missä peittoan lajitoverini, ovat sanapelit ja vieraat kielet, mutta hei, kuinka usein tulee tilaisuus loistaa, jos repertuaari oli tässä?

Välillä mietin, onko minulla niin paljon ystäviä siksi, että he näyttävät rinnallani hyvältä. Vai olenko se porukan lakisääteinen kiintiöpelle? Tai pahempaa, näiden yhdistelmä?

Vetäydyn takaisin villakoirien ja likaisten vaatteiden täyttämään luolaani ihmettelemään molemmissa poskissa olevia perunankokoisia finnejä ja tulehduksen umpeenmuuraamaa silmääni. Eläköön viikonloppu!