Outo juttu tämä väsyminen. Muistan elävästi pari päivää sitten, kun mitään muuta ei jaksanut kuin nukkua ja käydä töissä, eikä kummastakaan tahtonut tulla mitään. Tyhjin silmin sitä tuijotti ruutua ja tuli kotiin tuijottamaan toista ruutua. Tänään on ollut aivan eri meininki, työt hoituivat vauhdilla ja töistä päästyä leivän ja kahvikupin voimin pihalle mylläämään.

Epätoivo ottaa minusta tiukan otteen joka kerta, kun satun vilkaisemaan naapurin pihalle päin. Tänäänkin olin tyytyväisenä myhäillyt pihalla, miten siellä kerrankin oli siedettävän siistiä, muutama lehtikasa kökötti rauhallisesti haravoidulla pihalla ja suihkulähde odotti talviteloilta pois pääsyä. Sitten tein virheen ja roskia viedessäni katsoin naapuriin. Siellä on kaikki sotilaallisessa järjestyksessä ja nurmikko tasainen ja suora, kuin vatupassilla vedetty. Miten joku jaksaa nyhtää kaiken vapaa-aikansa mikroskooppisia ruohoja kivien välistä tai kastella kesäisin nurmikkoa monta kertaa päivässä? Minä rakastan uusien systeemien rakentamista ja isoja muutostöitä, mutta arkinen ylläpito on ylitsepääsemättömän vaikeaa.

Naapurilla on myös hieno kaasugrilli. Meillä on kamala muurattu, mureneva kivikasa grillikatoksessa eikä sieltä ole vielä tyhjennetty viimesyksyisiä hiiliä pois. Kaasugrilliä en suin surminkaan halua, koska se ei ole mikään oikea grilli. Minun silmissäni kaasugrilli ja mikrouunin grillivastus menevät samaan kastiin. Hiili ja sytytysneste ovat ainoa oikea tapa päästä makkarankäristystunnelmaan.