Kesällä on mukavaa, kun on lämmin ja voi pitää työhuoneen ikkunaa auki huoletta. Kunnes sisään tunkeutuu vauvan pään kokoinen amppari "böyöyöyyyyy". Eilen todistin lopullisesti mielenterveyteni tilan kaikille työpaikalla olleille (onneksi oli perjantai ja puolet käytävästä kesälaitumilla). Havaitsin suurpedon, kirkaisin kuin mustavalkoinen 30-luvun elokuvatyttö ja juoksin villiintyneen eläinlauman lailla suoraan pomoni yli käytävään. Työskentelin noin tunnin toisessa huoneessa ja kävin muutaman minuutin välein tarkistamassa, heiluttiko amppari takapäätään verenhimoisesti lampussa suoraan työpöytäni yläpuolella. Viimein kollega teki ritarillisen työn ja muussasi otuksen lattialle veriseksi mössöksi.

Minkä minä mahdan sille, että pelkään niitä halvatun otuksia? Ne osaavat lentää, minä en. Evoluution tuoma etu. Minulle evoluutio toi etuna työkaverin ja kotona miehen, joka uskaltaa huitoa niitä. Voitto! Ha!

Töiden jälkeen olin tarmoa täynnä ja kävin ostamassa ihanan, topatun, muhkean, kutsuvan aurinkovuoteen, suunnitelmana upota siihen kirjan kanssa koko viikonlopuksi. Ja mitä nyt tapahtuu? Sataa.