Tänään olen toistanut vanhaa luonnehäiriötäni uudelleen ja uudelleen. Aina, kun olen päättänyt sanoa tiukasti ei, huomaan huuliltani tulevan kyllä. Ei, en ole harrastanut villiä seksiä vastaantulevan pultsarin kanssa lehtiroskiksessa, vaan pahempaa.

Ensinnäkin olen lupautunut tekemään työtehtävän, jonka aihepiiristä minulla tai kenelläkään terveellä nuorella naisella ei ole mitään käsitystä. Jos haluan tehdä sen kunnolla, minun täytyy hankkiutua hengailemaan metsäkoneenkuljettajien läheisyyteen ja imeä heiltä alan slangia niin, että termistö on hallussa. Jos taas haluan pitää vapaa-aikani ja järkeni valon, työ on tehtävä sinne päin ja seurauksena on suuren virheen ja negatiivisen palautteen alituinen pelko, josta seuraa taas järjen valon menetys.

Toiseksi lupauduin (tyhmä, tyhmä, tyhmä!) yhdistykseni puheenjohtajaksi. En ole johtajatyyppiä, en ole järjestelmällinen enkä ole hyvä muistamaan päivämääriä. Miten voi olla hyvä puheenjohtaja, jos ei pysty sanomaan ei ja välttää viimeiseen asti konflikteja ja erimielisyyksiä? Minusta tulee varmasti sosiaalitätityyppinen hahmo, jota kaikki vihaavat.

Niin, ja Plan-kummiksi ryhdyin myös.

Pyytäkää vaan, kyllä Saahka suostuu.