Yksi asia saa minut välillä miettimään, olenko vaihtunut laitoksella. Äitini on aivan uskomaton ompelija, hän teki meille vaatteet monta vuotta ja edelleenkin pyydettäessä vääntää juhlapuvut ja mm. morsiuspukuni on hänen käsialaansa.

Ja sitten minä. En voi enää syyttää edes ompelukonetta, kun se on vaihtunut matkan varrella. Kaikki ompelukseni ovat vinoja ja tikki lenksuroilla ja tämä vasta sen jälkeen, kun olen saanut koneesta jonkinlaisen tikin ulos. Äippä kävi jopa tarkistamassa, että lataanko koneen oikein, kun olin yhtenä iltana kironnut neljä tuntia suoraa huutoa ja the mies alkoi olla huolissaan tulokkaan terveydestä.

Nyt on silti äitiyspakkauslaatikon pehmuste valmis. Siellä se komeilee pinnasängyn päällä ikuisena muistutuksena siitä, miksi minun ei ikinä kannattaisi ommella mitään. Muutama suora sauma, joista osa käsin ommeltuja, kun kone oli 1,5 cm välein imaissut koko teoksen sisuksiinsa. Aika monta vähemmän suoraa saumaa, jotka kielivät, että jotain on vinossa. Luotan siihen, että hupaisan lapselliset käsin kirjotut kuviot ja väritys saisivat edes jonkun menemään lankaan. Tarkoituksellahan tämä tällainen. Nyt muistan taas, miksi ompelukone on ollut käyttämättömänä niin monta kuukautta ja miksi tuliterät äitiyslappuhaalarit makaavat edelleen vaatehuoneen hyllyllä lyhentämättöminä.