Eilen marssin painonvartijoihin. Kyllä, taas kerran. Kyllä, se on kallista. Kyllä, edellisen 250 gramman pudottaminen maksoi minulle 240 euroa. Nyt kyllästyin totaalisesti väsymykseen, huonoon oloon, ulkonäkööni ja vaatekauppojen rangaistusosastoihin. Nyt riitti!

Tällä hetkellä olo on toiveikas ja innostunut, ensimmäiset pisteet on kirjattu päiväkirjaan ja olen jo suunnitellut, mitä syön tänään. Reipas lenkki taitaa sääolosuhteiden johdosta peruuntua. Nyt ei saa nauraa, mutta minulla ei ole yhtään talvikenkiä. Eikä muuten yksiäkään mustia juhlakenkiä, jotka tarvitsen lauantaiksi. Kuka jaksaa ostaa mustia kenkiä? Tai käytännöllisiä talvikenkiä?

Niin, ja perjantaina on työhaastattelu. Olen aika tyytyväinen, että pääsin jo tässä vaiheessa haastatteluun, joku todella huomasi, että olen olemassa. Haastatteluvaihe onkin helpompi, koska minut livenä nähtyään on vaikea olla huomaamatta olemassaoloani. Täytän niin sanotusti huoneen.