Minä olen sosiaaliriippuvainen ja elinehtoni on suuri joukko ihmisiä, joita voi rehellisesti kutsua ystäviksi. Olen kuitenkin vuosien kokemuksella huomannut, että välillä ystävänä oleminen on pirun rasittavaa. Seuraavassa muutamia esimerkkejä.

Ei voi olettaa, että ihminen juoksee 24 tunnin välein suureen ääneen ihastelemassa kaverinsa valmistuvaa remonttia ja kysymässä, että miten monta tuntia vapaa-ajastani haluat minun tänään käyttävän sinun asuntosi remontoimiseen/siivoamiseen sillä aikaa, kun sinä teet suuria suunnitelmia salkkareiden katsomisen lomassa. Yleensä henkilön remontti on suuri ja kiehtova asia asunnon omistajalle ja ystäväpiirille vähän vähemmän kiehtovaa. Toki apua tarvitaan ja annetaan ja toki on kiva nähdä, kun suunnitelmat muuttuvat lihaksi, mutta itse kunkin pitäisi muistaa, että tämä kaikki on toisen omasta ajasta ja oman pään hoitamisesta pois. (Sääliksi käy erästäkin tuntemaani nuorta miestä, joka on viimeiset kaksi kuukautta raatanut kaiken vapaa-aikansa kälynsä asunnossa ja saanut palkaksi vaisun "kai ton on kelvattava".)

Eikä voi olettaa, että ystävällä on aina aikaa, että tälle voi soittaa arkipäivänä mihin aikaan vuorokaudesta hyvänsä ihan mistä syystä tahansa. Jos toinen nukkuu kipeästi tarvittuja yöunia työn ynnä muiden velvollisuuksien välissä, ei ole mukava herätä soittoihin: "mitä mä tarjoon illanistujaisissa huomenna" tai "lähe nyt baariin". Tietysti ihminen, jolla on aivot kuosissa, sammuttaa puhelimensa yöksi, mutta me muut emme aina muista.

Kamalaa on myös huomata, että ystäväpiirien yhdistäminen on usein mahdotonta. Sinulla voi olla kaksi erittäin rakasta ystävää, jotka eivät voi sietää toisiaan tai voi olla, että et itse kestä parhaan kaverisi muuta ystäväpiiriä hetkeäkään vaipumatta brutaaleihin murhapäiväuniin. Tämä on kauheaa, koska ei toinen ihminen voi päättää, kenen kanssa vietät aikaasi ja silti haluaisit itsekin sanoa ystävällesi, että hei, mieti nyt vähän. Kauheinta on, jos toinen on kaiken lisäksi oikeassa.

Parhaimmillaan ystävyys on, kun ei nähdä ihan joka päivä, vaikka asuttaisiinkin lähekkäin. Silloin sitä ilahtuu aidosti toisen näkemisestä ja tosiaan nauttii niistä kaikista jutuista, joita juuri tämän ihmisen kanssa on tapana tehdä, oli se sitten ruoanlaittoa, jumppaa, shoppailua, karaokea tai trumpetinsoittoa aamuneljältä. Tai ihan vaan istumista pöydän ja kahviämpärin ääreen ja puhumista elämän pienistä asioista.