Kovan onnen koneemme tuli eilen illalla takaisin ja nyt on elämä onnea ja auvoa. Tai no. Nyt pöydällä on kaksi konetta, joista toinen ei ole enää kytkettynä mihinkään ja juuri siitä pitäisi pelastaa vanhat tärkeät tiedostot. Arvatkaa, kiinnostaisiko. Lattialla on vanha näyttö ja vaatehuoneessa kaksi näppäimistöä ja hiirtä. Koska taloudessamme asuu kaksi maailman saamattominta ihmistä, ne ovat luultavasti juuri näillä sijoillaan vielä muutaman päivän, jonka jälkeen näyttö ja vanha keskusyksikkökin siirtyvät vaatehuoneeseen odottamaan uutta, pahaa aavistamatonta omistajaa.

Tiistaina minä saan oman pianon. Toivon tosiaan, että kolmella otuksella, joita myös miehiksi kutsutaan, on riittävästi malttia ja järkeä saada se pakettiautoon ja sieltä pois aiheuttamatta suurempia vaurioita. Toisaalta kunnioitettavaa on se, että inssiparka on saanut organisoitua koko kaupan kolehteineen ja virittäjineen päivineen niin, että minun on tarvinnut vain käydä tarkastamassa ja hyväksymässä lahjani. Ja ennen kuin joku ehtii ihmetellä: ei, en saa joka vuosi tämän suuruusluokan synttäri- tms. lahjoja. Vain silloin, kun täytän pyöreitä ja tarvitsen suuren haaveen täyttymistä selvitäkseni siitä, että olen virallisesti keski-ikäinen enkä ole saavuttanut elämässäni juuri mitään.